Aamu.
Oli ihmeellinen. Heräsin aikaisin siihen että aurinko paistoi. Huolimatta sohvalla nukutusta yöstä oloni oli mukava. Pitkästä aikaa katselin uutisia. Tämän intiaanin kohdalla se tarkoittaa sitä että eilen jäivät uutiset siis väliin. Minulle se on pitkä aika. Jumitin Sky News uutiskanavalla tunnin. Toden totta hassuja nuo uutiset. Näyttävän ilmestyvän aina. Päivästä toiseen. Sehän tuo luotettavuutta. Rutiineita siis tarvitaan. Niiillä tästä sotkusta selvitään.

Koska aamu oli mitä parhain joogasin tunnin. Pilatesta tietenkin. Talomme oli tyhjänä ja olin siis ihan yksin. Lukuisten pilates harjoitusten ja kahden paahtoleivän jälki tunnelmissa jäin koukkuun hassun aamu-ohjelmaan, ja eläydyin hetkeksi siihen miltä tuntuisi lähteä töihin yhdeksäksi.
Tuli ikävä kotia. Niin tuttua ja turvallista. Tarttuvan turvallista. Mutta tämä oli sellaista kivaa ikävää. Makeaa ja maistuvaa. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pää oli ajatuksia täynnä. Kirjoitin mielettömän kuuloista To Do listaa ja ideoita projektiini. Koin olevani täyttäväni adjektiivin tuottelias tunnnusmerkit.

Aamut ovat siis parhainta aikaa ajatteluun. Tänään päätin että aion muuttua aamu-ihmiseksi. Itse luokittelen sen niin että täytyy herätä ennen sitä hetkeä kun tämän maan aika ilmoittaa olevansa aamu kahdeksan.

Kirjoittelin paljon sanoja täysin tyhjästä. Yllättäen niistä muodostuikin tärkeitä sanoja. Usein kirjoittaminen on niin kovin vaikeaa, ja toisinaan liian helppoa. Tänään se ei ollut kumpaakaan. Siksi se onnistuikin niin hyvin, että hymyilin sen vuoksi.

Siivosin kaappeja. Löysin paljon vaatteita joita en enää käytä. Laitoin ne roskapussiin ja vein roskat ulos. Niin yksinkertaista. Tiedän kyllä. Kamalaa ekologisen ajattelun kannalta. Kierrätys on hyvä juttu. Miksi meidän lasipullomme kuitenkin edelleen menevät muukalaisten, eli paperiroskien, joukossa samalle hautausmaalle. Tästähän voin syyttää välinpitämätöntä ilmapiiriä talossamme. Oma mielipiteeni on täysin vaikutus altis enemmistölle. Kuitenkin. Vaatteeni ovat siis nyt roskakorissa. Kukaan mahdollinen apua tarvitseva ei niistä apua saa. Olen itsekäs. Vielä sitäkin enemmän olen laiska. Tässä maassa en edes tiedä mihin käytetyt vaatteet tulisi viedä. En tiedä tulisko minun edes tietää.

Nyt ovat siis kaapit tyhjät ja kaikki mahdolliset pyykit pesty puhtaaksi liian runsaalla huuhteluaineella. Olen addiktoitunut huuhteluaineeseen. Tuoksuun Magnolia. Kaikki paitani ovat magnoliaa täynnä. Aion vähentää lähiaikoina. Lupaan. Koska B kertoi että tuoksu ei hänen mielestään ole kovin maskuliininen. En tuntenut sympatiaa hänen magnoliamaista olemustaaan kohtaan. En kuitenkaan alentunut pikku-tyttö asteelle. En siis kehoittanut häntä pesemään itse pyykkinsä. Kuinka aikuismaista.

Ja tottakai, ennen illan huvituksia päätin tarkistaa sähköpostini ja todeta jälleen kerran ja taas että ei Z tietenkään kirjoita minulle. Ei ei. Ei vaikka kuinka toivoisi ja samaan aikaan pelkäisi. Paljonko voin käyttää negatiivisia ajatuksia miettimällä Z:n ja hänen valittunsa onnea ja arkea? En ole varma millä tätä mitata, mutta uskoisin vakaasti että paljon on vähintäänkin kohtuullista.

Hänen valittunsa on kaikkea muuta kuin kiva. Niin kovin en pidä hänestä. Siis en pidä vähääkään. Inhota jotakin toista ihmistä on rumaa. Näin ollen en inhoa. En vain pidä. Kyllä, on vähän vaikeaa. Koska tiedän miksi Z pitää hänestä ja rakastaa niin paljon että sitähän ei edes voi ymmärtää. Ainakin näin haluan uskoa. Niinhän täytyy olla. Jos kaikki kerran kiellettiin minulta ja häneltä niin onhan vähintäänkin kohtuullista että se oli toisen elämää suuremman rakkauden tähden.

Elämää suurempi rakkaus. Hah. Käytin ilmaisua vain siksi koska se on niin imelän valheellinen. Yhtä imelä kuin sokeri kuorrutetut murot. Kellog's murot. Yäk. Bee syö niitä aamuisin. Luulin että näin erilaiset ihmiset eivät koskaan edes tapaisi toisiaan. Hah, vähänpä tyttö tiesi. Opin tiellä on mukava olla.

Onneksi kävin tänään elokuvissa tämän talon ulkopuolella ja tapasin normaaleita ihmisiä. Ystäviäni. Se oli suuri apu. Niin ja aamulla nukuin tietenkin luentoni ohi, onnellisesti sinisessä peitossani.

Jos eilen oli Z:taa paljon ikävä niin tänään on vielä vähän enemmän. Keräsin hänen korttejaan, kirjoituksiaan ja lueskelin niitä. Luin jokaisen sanan enemmän kuin kerran. Katsoin valokuvia. Ja join teetä, vain siksi koska tiedän että hän ei pidä kahvista. Kuuntelin niitä lauluja joita yhdessä kuunneltiin. Tämähän ei ollut hyvä asia. Tuli niin monta kyyneltä että niiden matkaa poskiani pitkin oli jopa huvittavaa seurata. Jos voisin olla varma että hän on onnellinen jossain todella toisaalla pääsisin eteenpäin. Voisin jopa hyväksyä sen miten onneton olen parisuhteessani. Avoliitto. Tällä hetkellä pahempaa kuin sokeri kuorrutetut murot. Tästähän ei nyt vain pääse irti. En tahdo koska silloin Z voisi kuvitella että tein sen hänen vuokseen.

Mitään en myönnä. Tänään postinkantaja toi kirjeen. Se oli kivaa. Paahtoleivät paloivat taas. En ymmärrä kuka käy säätämässä sitä laitetta ihme taajuuksille. B toi kotiin kuivattuja mustikoita. En ymmärrä. Miten kukaan voi keksiä mitään yhtä absurdia. Luuli että pidän niistä. Olin kuulemma joskus maininnut. Tietenkin, hah, miten en sitä itse muistanut. Ele oli kaunis vaikka hetkessä ei ollut mitään kaunista. Kaunis on varissut ulos meistä. Kai kevät on taas pian.

Taas nukkumaan. Mitä tahansa unta.